Implisiittiseen tietoon nojaavissa organisaatioissa (vrt. personointi-/differointistrategiat) asiantuntemuksella, tacit -tiedolla ja verkostoilla on suuri merkitys. Käytännön ongelmana yleensä ainakin keskijohdolla ja aika usein työntekijöillä on epävarmuuden tunteet siitä, ettei asiat toimi, ainakaan määritellysti, eksplisiittisesti. Johtamista ja sopeutumista voisi helpottaa, jos johto kertoisi, että näin asia on, näin sen kuuluukin olla ja työnteon luonne on sellainen. Sitä pitää oppia käyttämään ja siinä ympäristössä toimimaan. Onko vaarana, että perinteisesti keskijohdon into organisoida ja järkeistää asioita vähenee ja tämä, sinänsä monessa yhteydessä tarpeellinen työ jää tekemättä?

Implisiittisen tiedon organisaatioissa ei ole syytä yrittää kuvata organisaatiota, prosesseja ja toimintoja kovin yksityiskohtaisesti, koska suuri osa em. rakenteista on tacit -tiedon ja kokemuksen alueella, sitä enemmän, mitä professionaalimpi bisnes. Tällöin voitaneen problematiikkaa lähestyä sumeasti, jopa kaoottisesti luomalla joitakin yksinkertaisia perussääntöjä, kuten esimerkiksi “Kysele. Vuorovaikuta. Selvitä kuka tietää. Miten on tavattu toimia. Kerro aktiivisesti muillekin…”

Ihmistä ei voi estää saavuttamasta asioita, joita hän haluaa. Miten saada ihmiset haluamaan? Useimmiten palkitsemalla ja mahdollistamalla.