+358(40) 58 26162

Asiantuntijatyötä on monenlaista. Itselläni se kuitenkin kulminoituu useimmiten tehotyöaseman jatkona olevien neljän ison näytön edessä tapahtuvaksi tutkimus- ja suunnittelutyöskentelyksi, jossa entisenlainen tutkijankammiomainen artikkeleiden, kirjojen ja papereiden sekamelska on siirtynyt lukuisiksi yhtäaikaa auki oleviksi ikkunoiksi virtuaalityöpöydälle.

Toisaalla hehkutetaan, kuinka tabletit ja älypuhelimet ovat nykypäivää ja alaansa seuraavan mobiilin ammattilaisen korvaamattomia työkaluja.

 

Koko mobiiliuden konsepti on kuitenkin lähtökohtaisesti väärä

 

Rationaalisen logistisesti ajatellen kuitenkin kaikenlaiset siirtymät ja matkaamiset tulisi saada vähennettyä minimiin. Työ hoituu etänä neljän näytön takaa mihinkään ajamatta ja sähläämiseen menevä aikaa säästyy tehostaen ajankäyttöä. Kun halutaan nettipalveluita, internet on aina läsänä mahdollisimman kustannustehokkaasti ja riittävällä nopeudella, teho ja näyttöala riittää varmasti ja näppäimistöllekin mahtuu sormet.

Voisi vielä sanoa, että luontokin säästyy, jos se ei tuntuisi niin joka paikkaan tunkeutuneen viherpesumaiselta tekopyhyydeltä.

Älypuhelinta on toki kiva näpelöidä, silloin kun siihen on aikaa ja tilaisuus niin, ettei parempia laitteita ole käden ulottuvilla. Kuten esimerkiksi linja-autossa, junassa tai ostoskeskuksessa, rautatieasemalla yms. hengaillessa tai luennolla.

Tosin itse aktiivisesti välttelen noita ajantuhlaamismuotoja ja -paikkoja, poislukien erilaiset luennot yliopistolla ja seminaareissa, jolloin käytössä on läppäri, jossa myös on jollakin lailla järjellisen kokoinen näyttö, etenkin näppäimistö ja vääntöä niin paljon, että hyötyohjelmatkin pyörivät. Yhteys yleensä wlanin välityksellä Sparkista tms.

Asiakkaallekin on ajoittain tärkeää ja välttämätöntä matkata, mutta harvemmin sielläkään läppäriä vähemmällä pärjää, silloin kun ylipäätään on soveliasta keskittyä muuhun kuin asiakkaaseen itseensä.

Pitäisiköhän seuraavaksi ostaa puhelin, jolla ei voi muuta kuin soittaa ja tekstata tarvittaessa? Ainakaan hyötynäkökohdilla punnittuna älypuhelimen päivitys tuntuu kovasti huonolta ajatukselta. Tabletin osto vielä huonommalta.

Vieläköhän piironginlaatikosta löytyisi vanha Nokian 2110?

 

.