Elektroniikkateollisuus muuttuu nopeasti ja etenkin Suomessa tämä on tietänyt lähinnä liikettä ulospäin. Monessa tapauksessa tarkemmin katsoen kuitenkin tehdään hätiköityjä päätöksiä. Ensimmäisessä osassa esitellään pelikenttää yeisemmin.
Dynaaminen kyvykkyys on sitä, miten yritys näkee mahdollisuutensa ja pystyy luomaan niistä omat menestystekijänsä nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Miten kehitetään yrityksen ydinosaamista ja –kyvykkyyksiä ja johdetaan resursseja toimintaympäristön eläessä.
Markkinoinnissa kannattaa pitää huoli siitä, ettei odotusten ja tosiasioiden välillä ole liian suurta ristiriitaa, muuten se kääntyy äkkiä itseään vastaan.
Yrittäjä, konsultti, loppumattoman energinen ja kaikesta peräänantamattomasti kiinnostunut käytännöllis-akateeminen kehittäjä, jonka mielenkiinnolta ei säästy yksikään liiketaloudellinen prosessi, yritystekninen yksityiskohta tai mahdollisuus saada jotakin toimimaan ja tuottamaan paremmin kuin ennen.
Ikää puolivälissä 4- ja 5-kymmentä ja osaa jo olla muuttamattakin asioita, joita ei tarvitse muuttaa.
Tässä arkistossa esitellään ja käsitellään aiheita liike-elämän piiristä. Joskus jopa edistyneitä, mutta useimmiten kuitenkin yksinkertaisia perusasioita, jotka eivät aina olekaan niin yksinkertaisia? Suuri paino on erilaisilla kehittämisen ja ajattelun malleilla, joista voi hyvinkin olla hyötyä...
Käytä käsikirjastona, kommentoi, ehdota, herätä tarvittaessa keskustelua!